Teiden kansallispuisto maailmanperintöluetteloon
(30.6.2007) YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on täydentänyt maailmanperintöluetteloaan 22 uudella kohteella, joukossa yksi kohde Espanjasta, Kanarian saarilla sijaitseva Teiden kansallispuisto. Se valittiin ei yksistään kauneutensa, vaan myös siksi, että alue kertoo selväpiirteisesti valtamerellisen vulkaanisen saaren geologisesta kehityksestä.
Vanha ihmisen hammas löydettiin Espanjasta
(29.6.2007) Espanjalaiset tutkijat löysivät tällä viikolla jopa 1,2 miljoonaa vuotta vanhan ihmisen hampaan. Sen arvellaan olevan vanhin koskaan Länsi-Euroopasta löydetty ihmisen jäännös. Hammas myös todistaa ihmisen kyenneen valmistamaan työkaluja yli miljoona vuotta sitten. Toistaiseksi ei ole varmaa, mille nykyihmisen esi-isälle hammas on kuulunut. Tutkijoiden ensimmäiset arvaukset kohdistuivat kuitenkin Homo antecessor -lajiin. Poskihammas löydettiin Sierra Atapuercan luola-alueelta Pohjois-Espanjasta. Samalta alueelta on löydetty useita satoja tuhansia vuosia vanhoja ihmisen fossiileja ja kivestä valmistettuja työkaluja.
Feministinen uutistoimisto aloitti Espanjassa
(27.6.2007) Espanjassa aloitti tänään toimintansa uusi uutistoimisto Ameco Press, joka keskittyy sukupuolten tasa-arvoon. Se välittää juttuja maksutta lehdille ja radioille. Ameco Press pyrkii tarttumaan ajankohtaisiin aiheisiin ja kertoo niistä sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta ilman seksismiä. Kaikki toimiston kahdeksan vakituista työntekijää ovat naisia, mutta toimittajiksi voidaan palkata myös miehiä. Toimiston toimintaa rahoittavat EU, Espanjan hallitus ja Madridin kaupunki.
Nettisurffaajilla on enemmän ystäviä
(26.6.2007) Laaja espanjalainen, Katalonian avoimessa yliopistossa tehty tutkimus paljastaa, että internetin käyttäjät eivät olekaan epäsosiaalisia nörttejä, vaan he ovat muita sosiaalisempia ja aktiivisempia. Heillä on enemmän ystäviä ja he ovat kiinnostuneempia politiikasta kuin ne, jotka eivät käytä nettiä. Tutkimusta varten haastateltiin kuuden vuoden aikana yli 55 000 ihmistä. Yli puolet haastatteluista tehtiin verkossa.
Verta imeviä kärpäsiä Espanjassa
(25.6.2007) Viranomaiset kehottavat Koillis-Espanjassa asuvia ihmisiä suojaamaan itsensä ja välttämään jokialueita aamuvarhaisella ja iltamyöhällä verta imevien kärpästen takia. Kolmesta kuuteen millimetriä pitkä, musta kärpänen on yleistynyt nopeasti Espanjassa erityisesti Katalonian ja Aragonin jokien ja vesialueiden lähistöillä. Yli 2000 ihmistä joutui jo viime vuonna turvautumaan lääkärinhoitoon kärpäsen pureman aiheuttaman allergisen reaktion takia. Mustaa kärpästä tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 1997 Koillis-Espanjassa.
Harri Pälvirannalle PHotoEspaña 2007 -valokuvapalkinto
(14.6.2007) Suomalainen Harri Pälviranta (s. 1971) voitti 12.6. valokuvapalkinnon, Descubrimientos PHE:n, Espanjan tärkeimmällä valokuva-alan festivaalilla, PHotoEspaña 2007. Palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota nuoriin, lahjakkaisiin valokuvaajiin. Palkinnon saajalle on luvassa näyttely omalla nimellä PHotoEspaña 2008:ssa.
Nunnat uhrautuivat tieteen nimissä
(7.6.2007) Espanjalaisten nunnien avustamana tehty tutkimus osoittaa, että olut saattaa auttaa kolesterolitason laskemisessa. Yhteensä 50 nunnaa joi puoli litraa olutta päivittäin 45 päivän ajan, minkä jälkeen he lopettivat oluenjuonnin puolen vuoden ajaksi. Sen jälkeen he ottivat 400 milligrammaa humalaa päivittäin 40 päivän ajan. Korkeasta kolesterolista kärsivien arvot vähenivät kuurin seurauksena kuusi prosenttia. Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että oluen ei välttämättä tarvitse sisältää alkoholia eikä sitä ole pakko juoda suuria määriä. Tutkimuksen mukaan vaikuttavana aineena toimii oluen keskeinen raaka-aine humala, joka alentaa kolesterolia. Tutkimuksen oli rahoittanut Espanjan panimoliitto. Oman kertomansa mukaan nunnat osallistuivat tähän tutkimukseen palvellakseen ihmiskuntaa....
Espanjan kansallislauluun sanat
(6.6.2007) Espanjan olympiakomitea on tänään esittänyt, että maan kansallislauluun laaditaan vihdoinkin viralliset sanat, koska maan urheilijoita on pidetty suomalaisten tavoin tuppisuisina idiootteina kansainvälisillä areenoilla. Espanjan kansallislaulu, "Kuninkaallinen marssi", on eräs maailman vanhimmista.
"Elvis" valtuustoon
(4.6.2007) Koillis-Espanjassa sijaitsevaan Reusin kaupunkiin tulee varmasti säpinää, kun sen valtuustoon toukokuun lopulla 1831 äänellä (yli 5 % annetuista äänistä) valittu entinen postiljooni Ariel Santamaria alkaa toteuttaa perustamansa CORI-puolueen kunnianhimoista ohjelmaa. Sen ydinkohtia ovat mm.: kaupungintalo on maalattava vaaleanpunaiseksi, Reusin keskustori on muutettava nudistien uima-altaaksi ja puistoihin on istutettava marihuanaa. Lisäksi señor Santamaria on luvannut osallistua kaikkiin kaupunginvaltuuston kokouksiin Elvikseksi pukeutuneena.